Suomen geoteknillinen yhdistys

MTR & SGY aloitussivu

MTR & SGY uutiset

MTR & SGY kalenteri

Alan linkkejä

Haku

SGY Suomen Geoteknillinen Yhdistys

MTR-FTA Maanalaisten tilojen rakentamisyhdistys

16. elokuu 2007

Ragnar Wikström in memoriam

Arvostettu ja pidetty diplomi-insinööri Ragnar ”Rankku” Wikström kuoli 23. heinäkuuta 2007 Terhokodissa pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Hän oli kuollessaan 67-vuotias. Wikström syntyi 22.1.1940 Kokkolassa (perhe oli evakossa sukulaisten luona talvisodan takia), muuten hän oli paljasjalkainen stadilainen.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Nya svenska läroverketistä 1958 Ragnar lähti opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun, valmistuen diplomi-insinööriksi rakennusosastolta vuonna 1964. Jo ennen valmistumistaan opintojensa loppuvaiheessa hän aloitti ammattiuransa Pohjavahvistus Oy:ssa, joka oli siihen aikaan Suomen johtava pohjarakentamisen erikoisurakoitsija. Jo nuorena hän vastasi merkittävien pohjarakennuskohteiden mitoituksesta ja toteutuksesta. Näistä mainittakoon ns. makkaratalon työmaa Helsingissä, jossa kaivanto tukiseinineen ulottui neljä kerrosta maanpinnan alapuolelle, pohjaveden ja puupaalujen ympäröimänä. Kungsträdgårdenin metroaseman kaivannon Tukholmassa hän toteutti jalavajupakan säestämänä, ja metroprojektia seurasivat useat kaivinpaalutyömaat Ruotsissa. 60-luvulla hän myös täydensi jännitettyjen betonirakenteiden tietämystään toimimalla kaksi vuotta Stahlton AG:ssa Zürichissä.

Ragnar Wikström oli koko elämänsä aikana varsin ennakkoluuloton ja ratkaisuorientoitunut. 70-luvun alussa hän johti kartonkikoneen perustusten uusimisprojektia Kaukopäässä Imatralla, jossa lahonneet puupaalut vaihdettiin betonipaaluihin koneen alla, kartonkiprosessin jatkuessa työmaan yläpuolella vuorokauden ympäri ilman häiriöitä. Ragnar muisteli mielellään, miten hän oli piirtänyt Enso-Gutzeitin edesmenneelle rakennuspäällikölle Martti Sokalle ”silkkinauhakuvion”, joka esitti vahvistusprosessin aikaisia arvioituja muutaman millinosan painumia ja liikkeitä, ja miten kone oli pysynyt näissä raameissa koko työn aikana ja sen jälkeen.

Vuonna 1974 Pohjatutkimus Oy:n silloinen toimitusjohtaja Eero Järviö sai houkuteltua Ragnarin siirtymään suunnittelun ja konsultoinnin puolelle. Siitä alkoi ura, jota jatkui koko hänen loppuelämän. IPT:n teknisenä johtajana Ragnar lähti määrätietoisesti kehittämään suunnittelutoimintaa, ja rakensi siitä maan ensimmäisen ja johtavan pohjarakennussuunnittelun erikoistoimiston. 70-luvun pääkohteita olivat mm. Kaivokadun metroasema. Oli erinomaisen juhlavaa allekirjoittaneelle nuorena miehenä seurata projektin ideointia, jossa Ragnar yhdessä liikennekonsultti Pentti Muroleen ja edesmenneen rakennesuunnittelijan Kimmo Kaitilan kanssa välillä otti kantaa liikenneasioihin, välillä mietti kantavia rakenteita, ja seuraavaksi pohti, että mistä saisi ilmanvaihdon kulkemaan.

Siihen aikaan myös monet Helsingin keskustan rakennusten lahoamassa olleet puupaalut korvattiin teräs- ja betonipaaluilla, mm. Ateneumin alla. Rakennusneuvos Jaakko Heikkilä, joka oli 70- ja 80-luvuilla rakennuttajapäällikkönä Rakennushallituksessa muisteleekin, että aina, kuin kysymyksessä oli erikoinen tai vaativa kohde, hän kääntyi Ragnar Wikströmin puoleen. Niistä ajoista lähtien Ragnar onkin ollut mukana valtaosassa Suomessa toteutetuissa syvärakentamiskohteissa, joko toimien suunnittelijana asiakkaan puolella, taikka laatien vaihtoehtoisia suunnitelmia urakoitsijoille.

Vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja –menetelmiä Ragnar haki innokkaasti maailmalta. Münchenin lähellä toimivalta erikoisliikkeeltä hän poimi korkeapaine-injektoinnilla tehtävät maanalaiset sementtipilarit, joita hän lähti kutsumaan suihkupaaluiksi. Tätä menetelmää sovellettiin ensiksi Moskovan Metropol-hotellin perustusten vahvistamisessa, ja sen jälkeen sitä sovellettiin useissa perustusten vahvistamiskohteissa niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin.

Kun suomalaiset rakennusliikkeet rupesivat viemään tietämystään ulkomaille, Ragnar oli mukana monessa hankkeessa Lähi-idässä. Näkyvin projekti oli Bagdadin konferenssipalatsin rakentaminen. Eräät projektit olivat sanan varsinaisessa merkityksessä maanalaisia, käsittäen erilaisia väestön- ja komentosuojia. Monet olivat ne painuma- ja painumaerolaskelmat, jotka tarvittiin, ennen kuin paikalliset tarkastajat hyväksyivät suomalaisten laatimat suunnitelmat.

Laman laskeutuessa Suomeen Ragnar Wikström oli vuonna 1992 mukana perustamassa Fundus Oy:ta, josta rakentui 90-luvun johtava pohjarakennussuunnittelun toimisto. Heti Funduksen alkuaikoina hän oli jälleen mukana tuomassa aivan uusia pohjarakennusmenetelmiä maahamme. Helsingin kaupunki suunnitteli uuttaa kaupunginosaa Arabianrantaa ja haasteena oli täytteen alla koko ajan liikkeessä olevan savimassan vakauttaminen, jotta uusi kaupunginosa pystyttäisiin rakentamaan aikaisemmin rakentamiskelvottomana pidetylle alueelle. Alueen asemakaava sovitettiinkin Ragnarin esitysten perusteella maahan rakennettavien ns. salpaseinämien mukaan. Kun aluetta katsoo tänään, voi vain ihailla sitä ennakkoluulottomuutta ja sinnikkyyttä, millä hän ajoi ideoitaan läpi kaupungin monista portaista. Fundus Oy sulautui myöhemmin WSP Finlandiin, jossa hän toimi aktiivisesti kuolemaansa saakka.

Ragnar oli myös hyvin arvostettu pohjarakennuspersoona Ruotsissa. Vuodesta 1993 kuolemaansa saakka hän toimi erikoisasiantuntijana Ruotsin valtiopäiville projektissa, jossa Tukholman vanhan valtiopäivätalon perustuksia ja puupaaluja on suojattu lahoamista ja eroosiota vastaan. Tästä työstä hän sai kunniamaininnan Grundläggningsdag 2007 –tilaisuudessa Tukholmassa viime maaliskuussa. Ruotsin geoteknikot muistavat varmasti mielellään niitä monia hetkiä, jolloin Ragnar esitti kiperiä kysymyksiä projekteissa ja alan konferensseissa, mutta toisaalta esitti poskettoman hauskoja pantomiimeja tilaisuuksien iltajuhlissa.

Ragnar Wikström oli hyvin aktiivinen alan kehitys- ja koulutustoiminnassa. Hänen luennot eri oppilaitoksissa ja tilaisuuksissa olivat hyvin kysyttyjä, ja monet geoteknikkosukupolvet ovat saaneet käytännön oppia hänen projekteistaan. Tietämystään ja kokemustaan hän jakoi mielellään, ja täysin pyyteettömästi. Hän oli aktiivinen jäsen Suomen Geoteknillisessä Yhdistyksessä, ja Tekniska Föreningenin rakennusosaston puheenjohtaja useaan otteeseen, niin nuorena, kuin varttuneenakin. Pohjoismaiden geotekniikkapäivien vieraat muistavat hänen vieraanvaraisuutensa kotitilaisuuksissa, joissa alkupaukut tuotiin pienoisjunalla, kun hän oli viritellyt laajaa pienoisrautatiejärjestelmäänsä erikoistilaisuutta varten.

Rankku oli myös tunnettu taitoluistelupersoona. Hän oli äidin puolelta sukua Walter Jakobssonille, joka oli 1920-luvun kuuluisa olympiavoittaja pariluistelussa. Wikström hallitsi suomalaista miestaitoluistelua 1960–luvulla. Kilpailu-urallaan hän voitti yhteensä kymmenen Suomen Mestaruutta, joista yhden pariluistelussa Eeva Sjögrenin kanssa (v. 1962), useita PM-mitaleja sekä edusti Suomea kolmesti EM-kilpailuissa.

Kilpauransa jälkeen Wikström jatkoi lajin parissa valmentajana. Hyvin harvoin, jos koskaan, hän otti työstään korvausta vastaan ja oli aina valmis auttamaan valmentajakollegoitaan sekä luistelijoita, jos vain suinkin ehti. Hän teki valmennustyötä vapaa-ajallaan varsinaisen työnsä ohella pitkistä työpäivistä huolimatta.

Lukuisten henkilökohtaisten valmennettavien lisäksi Wikström osallistui jossain määrin jokaisen maajoukkueluistelijan valmennukseen etenkin Suomen Taitoluisteluliiton järjestämillä maajoukkue-leireillä. Wikström muistetaan systemaattisena ja teknisesti äärettömän tarkkana valmentajana. Hän oli ihmisenä välitön, energinen ja iloinen persoona, joka sai aina läsnäolijat hyvälle tuulelle. Oppilaat muistavat hänet kannustavana ja positiivisena valmentajana, joka näki suorituksessa aina jotain hyvää. Hänellä oli mahtava elämänasenne. Hän jaksoi aina olla kiinnostunut oppilaidensa koulunkäynnistä ja kannusti myös sillä saralla valmennettaviaan parempiin suorituksiin ja suositteli jatko-opintoja lukion jälkeen.

Wikström teki myös arvokasta yhteiskunnallista työtä valmentamalla Nummelassa vuodesta 1999 kehitysvammaisia taitoluistelijoita. Siinä, jos jossakin vaaditaan valmentajalta paljon, koska uusien liikkeiden oppiminen jäällä ei ole laisinkaan helppoa. Mutta nämäkin luistelijat oppivat liu´ut ja piruetit hyvin harjoittelun jälkeen. He tekivät myös luisteluohjelmia musiikin mukaan. Kaksi hänen
valmennettavistaan pääsi mukaan Special Olympics kisoihin Japanin Naganoon vuonna 2005.

Wikström toi Suomeen ensimmäiset taitoluisteluharjoittelussa tarvittavat hyppyvaljaat Tikkurilan jäähalliin vuonna 1974. Hän oli suuri ideoija, joka vaati jo 35 vuotta sitten oppilailtaan harjoittelu-päiväkirjat nähtäviksi niiltä kuukausilta, kun varsinaista jääharjoittelua ei ollut. Harjoitusohjelmat olivat myös Wikströmin tekemät. Hän painotti oheisharjoittelun merkitystä lihaskunnon kannalta, jotta turhia loukkaantumisia ei kilpailukaudella olisi ollut.

Wikström muistetaan myös lukuisista Suomen Taitoluisteluliiton Valioryhmän lauantai-illan kilpailuharjoituksista, joita hän veti. Kaikkien oli luisteltava lyhyt- ja vapaaohjelma omalla vuorollaan puhtaalla jäällä kuuden minuutin alkuverryttelyn jälkeen. Ohjelmien luisteleminen puhtaalla jäällä oli harvinaista herkkua siihen aikaan. Kesäleirit Tikkurilan jäähallissa jäivät myös hyvin mieleen. Tällöin silloiset Suomen kärkiluistelijat pääsivät harjoittelemaan venäläisten taitoluisteluhuippujen seurassa.

Helsingfors Skridskoklubbista (HSK) Wikström muistetaan parhaiten jäämusikaalin Alla tiders musikaler / Kaiken maailman musikaalit ideoijana ja ohjaajana. Hän vastasi myös esitetyn musiikin valitsemisesta tähän hienoon taitoluistelunäytökseen. Wikström edusti seuraa aktiivi kilpailukautena ja myöhemmin hän oli johtokunnassa ja puheenjohtajana.

Suomessa pidettyjen kansainvälisten taitoluistelukilpailujen (vuoden 1977 Taitoluistelun EM-kisat ja vuoden 1983 Taitoluistelun MM-kisat) onnistumisen kannalta Wikström teki suuren työn venäläisten vanhojen avokelanauhojen uudelleen nauhoittamisessa C-kaseteille. Tämä mahdollisti musiikin soittamisen ongelmitta ja ilman häiriötekijöitä harjoituksissa ja kilpailuissa. Ilman tätä suurta työtä musiikki olisi katkeillut kilpaohjelmien aikana ja kisojen läpivienti olisi viivästynyt merkittävästi.

Lähes jokainen suomalainen taitoluisteluvalmentaja on työskennellyt joko hänen oppilaanaan, hänen kolleganaan tai tehnyt muunlaista yhteistyötä hänen kanssaan. Rakkaudesta valmentamiseen kertoo myös se, että Wikström lahjoitti 50-vuotispäivänsä kunniaksi Suomen Taitoluisteluvalmentajat ry:lle (STAV) nimikkomaljan (Ragnar Wikström Trophy), joka jaetaan vuosittain ansioituneelle valmentajalle. Sairaudestaan huolimatta Wikström valmensi Oulunkylän Taitoluisteluklubissa vielä tämän vuoden toukokuuhun asti. Wikström oli mukana perustamassa seuraa jo vuonna 1984. Yhdessä pitkäaikaisen ystävänsä Ilkka Varheen kanssa seura otettiin aktiiviseen käyttöön keväällä 1998.

Ragnar Wikströmiä jäävät suremaan vaimo ja kaksi aikuista lasta sekä laaja ystävä- ja kollegapiiri yli rajojen.

Hans Weckman ja Pekka Pekkala
Kirjoittajat ovat edesmenneen monivuotisia ystäviä ja kollegoita työ- ja harrastuspiireistä

www.otk.fi/

Päivitetty 17.8.2007

Tulostettava sivu